Elin kokonaisen elämän toisella puolella maapalloa eikä kellään oikeestaan oo hajuakaan minkalaista se oli ja minkalainen toinen elämä mulla siellä on. Vaihtarina olo oli välillä suorastaan kamalaa ja olin aika monta kertaa valmis hyppäämään maitojunaan ja tulemaan takas Suomeen, mutta onneksi en luovuttanu.
Multa on kyselty ja mulle on kommentoitu monta kertaa, että oliko mun vuosi kaiken sen rahan ja vuoden "hukkaan heiton" arvosta. Koitan lähestyä tätä asiaa siltä kantilta, että kelatkaapa nyt hetki kaikki tämmöstä pientä syvällistä seikkaa, että meillä kaikilla on yks elämä. Me synnytään ja me kuollaan ja kaikki, mitä siihen väliin menee on kiinni meistä itestä. Oon miettiny, että miks mää käyttäsin mun elämän mukavuus alueella elämiseen ja rauhalliseen ja tavalliseen ku mulla on mahollisuus tehä tästä kaikesta ikimuistosta, tulla ulos mun omasta turvallisesta laatikosta ja kiivetä vaikka mount everestille (ehkä se onki mun seuraava tavote). Miks mää istusin kotona ja ihmettelisin, että pitäskö huomenna syyä herne vai pinaattikeittoa ku sen sijaan voin vallottaa maailmaa. Hyvät ihmiset lähtekää maailmalle ja ulos teijjän mukavuus alueelta, tehkää tyhmiä juttuja ja ennen kaikkea nauttikaa joka ikisestä sekuntista! Tavallinen on tylsää. Mitä teillä on hävittävää ?
Tein triljoona asiaa, mitä en ois ikinä uskonu tekeväni ja opin itestäni asioita, jotka oli iha hyviä ja vähä vähemmän hyviä. Lihoin liikaa, mutta mitä sitten.. ainaki voin sanoa, että oli helvetin hauskaa ja kyllä se 6-pack tulee vielä uuestaan esille ;) . Äitiä,isiä ja kaikkia muitaki oli hirvee ikävä, mutta siitäki selvittiin. Kaikin puolin oli ihan paska kokemus, mutta samalla kaikin puolin elämäni paras kokemus ikinä. Ei tätä vaihtoa voi ymmärtää jos siellä ei oo ite asunu sitä kymmentä kuukautta.
Ihastuin, rakastuin, itkin, nauroin, ikävöin, kiljuin/huusin, elin hetkessä ja olin onnellinen ja surullinen samaan aikaan. Elämän tunteiden vuoristorata tuli siis koettua, mutta tiiättekö mitä... En vaihtais mun kokemusta mihinkään. Jos joku tulee sanomaan, että vaihtovuosi oli täydellinen eikä ollu ikävä eikä mitään vastoin käymisiä voin kertoo, että A. ne valehtelee tai B. niiltä puuttuu inhimillisyyden taidot.(ja elkää nyt tästä kommentista puukottako mua kylkeen.. täähän on edelleenki vaan mun mielipide)
Oli surullista lähtä sieltä ja itkuahan siinä taas väännettiin, mutta Amsterdamissa mua jo huojensi normaalit pistorasiat ja Suomea puhuvat ihmiset ja suru muuttu pian leveeseen hymyyn. Oli maailman paras tunne tulla kotiin. Nyt voin siis sanoo, että vaihosta selvittiin! Seuraavana pitäs käyvvä lukio loppuun ja pikkuhiljaa vois alkaa suunnitella muuttoa pois kotoo (älä itke vielä äiti). Nyt nautitaan elämästä, mutta samalla koitetaan karistella vaihtarikiloja pois. Ehkä musta vielä jonain päivänä tulee jotain, mutta ainaski voin sanoo, että teen kaikkeni ettei tuu tylsä ja tavallinen elämä.
xoxo Lotta
ps. vielä joku päivä pitäs saaha kuvia tänne lisäiltyä
Tein triljoona asiaa, mitä en ois ikinä uskonu tekeväni ja opin itestäni asioita, jotka oli iha hyviä ja vähä vähemmän hyviä. Lihoin liikaa, mutta mitä sitten.. ainaki voin sanoa, että oli helvetin hauskaa ja kyllä se 6-pack tulee vielä uuestaan esille ;) . Äitiä,isiä ja kaikkia muitaki oli hirvee ikävä, mutta siitäki selvittiin. Kaikin puolin oli ihan paska kokemus, mutta samalla kaikin puolin elämäni paras kokemus ikinä. Ei tätä vaihtoa voi ymmärtää jos siellä ei oo ite asunu sitä kymmentä kuukautta.
Ihastuin, rakastuin, itkin, nauroin, ikävöin, kiljuin/huusin, elin hetkessä ja olin onnellinen ja surullinen samaan aikaan. Elämän tunteiden vuoristorata tuli siis koettua, mutta tiiättekö mitä... En vaihtais mun kokemusta mihinkään. Jos joku tulee sanomaan, että vaihtovuosi oli täydellinen eikä ollu ikävä eikä mitään vastoin käymisiä voin kertoo, että A. ne valehtelee tai B. niiltä puuttuu inhimillisyyden taidot.(ja elkää nyt tästä kommentista puukottako mua kylkeen.. täähän on edelleenki vaan mun mielipide)
Oli surullista lähtä sieltä ja itkuahan siinä taas väännettiin, mutta Amsterdamissa mua jo huojensi normaalit pistorasiat ja Suomea puhuvat ihmiset ja suru muuttu pian leveeseen hymyyn. Oli maailman paras tunne tulla kotiin. Nyt voin siis sanoo, että vaihosta selvittiin! Seuraavana pitäs käyvvä lukio loppuun ja pikkuhiljaa vois alkaa suunnitella muuttoa pois kotoo (älä itke vielä äiti). Nyt nautitaan elämästä, mutta samalla koitetaan karistella vaihtarikiloja pois. Ehkä musta vielä jonain päivänä tulee jotain, mutta ainaski voin sanoo, että teen kaikkeni ettei tuu tylsä ja tavallinen elämä.
xoxo Lotta
ps. vielä joku päivä pitäs saaha kuvia tänne lisäiltyä
